1. Tietoja meistä
  2. Uutisia
  3. Toimitusjohtajamme Vaihtuu

Toimitusjohtajamme vaihtuu

  • Yritysuutisia

Julkaistu:

Tehtyään merkittävän uran läpivientien parissa Suomessa, Roxtec Finland Oy:n toimitusjohtaja Henrik Hermansson siirtyy eläkkeelle. Hänen tilalleen nousee yrityksen sisältä Marjatta Honkasalo jatkamaan Henrik Hermanssonin menestyksekästä työtä.

Työskenneltyään 20 vaiherikasta vuotta Roxtec Finlandin perustamisesta alkaen Henrik Hermansson jättää Roxtec Finland Oy:n toimitusjohtajan tehtävät ja siirtyy kesän kynnyksellä eläkkeelle. Merkittävä hahmo, joka on jäänyt lukuisten kollegoiden, asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden mieleen, osoittanut energisesti ja innovatiivisesti läpivientien merkitystä ja saanut laajaa arvostusta asiantuntevasta työstä ja huomattavasta osaamisestaan, on jättänyt pysyvän jälkensä läpivientialalle. Kukapa häntä ei muistaisi kerran tavattuaan? Kiitämme Henkkaa kaikista näistä vuosista ja toivotamme hänelle antoisia ja värikkäitä eläkepäiviä!

Henrik Hermanssonin seuraaja, yrityksessä 10 vuotta työskennellyt Marjatta Honkasalo, astuu Roxtec Finland Oy:n johtoon huhtikuun alusta alkaen. Marjatta on aiemmin työskennellyt yrityksen toimistopäällikkönä vastuualueenaan taloushallinnon ja henkilöstöpuolen työt. Tämän lisäksi hän on tullut useille asiakkaille tutuksi tilausten ja laskutuksen asioita hoitaessaan. Yhdessä asiantuntevan ja innokkaan tiiminsä kanssa he jatkavat hyvää ja palveluhenkistä työtään Roxtecin tuotteiden ja asiakkaiden parissa.

 

HH&MH.png