1. Tietoja meistä
  2. Lehdistötiedotteet
  3. Roxtec investoi uuteen palolaboratorioon

Roxtec investoi uuteen palolaboratorioon

  • Lehdistötiedote

Julkaistu:

Kaapeli- ja putkiläpivientien valmistaja Roxtec kasvaa monella eri alueella. Lisääntyvän tuotetestaustarpeen täyttämiseksi ja jatkuvan kasvun turvaamiseksi yhtiö rakentaa uuden palolaboratorion Ruotsin Karlskronaan. Se valmistuu vuonna 2018.

Roxtecin tiivistysjärjestelmää käytetään kaikkialla maailmassa elämän suojaamiseen ja toimintavarmuuden turvaamiseen. Omistajat ja alihankkijat monilla eri aloilla laivanrakennuksesta rakennusteollisuuteen ja uusiutuvan energian hankkeisiin käyttävät tiivisteitä, jotka on testattu ja sertifioitu suojaamaan useilta riskitekijöiltä, muun muassa tulelta.

"Yhtiön kaapeli- ja putkiläpivienneille on näköpiirissä monenlaisia mahdollisuuksia", toimitusjohtaja Mikael Helmerson kertoo. "Kasvamme monella sektorilla samanaikaisesti ja täydennämme jatkuvasti turvallisuusratkaisujen valikoimaamme uusilla sovelluksilla. Intensiivisessä kehitystyössä tarvitaan yhä enemmän paloturvallisuustestejä. Uuden palolaboratorion myötä kapasiteetti kasvaa ja olemme valmiita tulevaan kasvuun."

Turvallisuus ja kestävä kehitys etusijalla

Roxtec valmistaa turvatiivisteitä projekteihin, joissa laatu ja luotettavuus ovat etusijalla. Kaksikerroksinen, 540 m2 -suuruinen palolaboratorio toteutetaan täysin tämän ehdoilla. Se rakennetaan Roxtecin pääkonttorille materiaalitestauslaboratorion sekä tuotekehitys- ja tuotantotilojen läheisyyteen. Näin turvataan tehokas työnkulku, hyvä työympäristö ja kestävään kehitykseen perustuva testausmenettely.

Kolmansien osapuolten valvomat testaukset

Laboratorion ansiosta Roxtec voi toteuttaa useimpien kansallisten ja kansainvälisten standardien mukaisia testejä.
"Järjestämme palotestejä läpivientien kehittämiseksi ja laadun turvaamiseksi mutta myös, koska haluamme kutsua asiakkaita ja sertifiointiviranomaisia valvomaan erilaisia käyttötehtäväkohtaisia tuotetestejä", kertoo Ulf Hildingsson, Roxtecin teknisten ja kaupallisten tukipalveluiden päällikkö.

Mediayhteystiedot

Jos haluat lisätietoja, ota yhteyttä:

Mikael Helmerson

Toimitusjohtaja Yritysalue: Karlskrona, Ruotsi
Mikael Helmerson